Toiminta nyt

Tullivirkamiesliitto neuvottelee Tullissa jatkuvan neuvottelun periaatteella työnantajan kanssa jäsenistöä koskevista asioista. Neuvotteluissa liitto toimii Jukon valtuutuksella. Valtion virka- ja työehtosopimusten neuvottelupöydässä Juko on suurin neuvottelujärjestö. Liiton keskusjärjestö on Akava.

Liitto tekee tiivistä yhteistyötä Jukoon kuuluvien liittojen (mm. Suomen poliisijärjestöjen liitto, Verovirkailijoiden liitto ja Ulkoasianhallinnon virkailijayhdistys) kanssa.
Tullivirkamiesliitto on uusiutumiskykyinen ja puoluepoliittisesti sitoutumaton Tullin työntekijöitä edustava liitto. Liittoon kuuluu Tullin henkilöstöä monipuolisesti lähes kaikista Tullin työtehtävistä. Liittoon kuuluu ja voi liittyä erilaisella koulutustaustalla olevat Tullissa työskentelevät henkilöt.

Liitolla on koko Suomen kattava yhdistysrakenne, johon kuuluu 10 jäsenyhdistystä. Yhdistyksillä on myös paikallistoimintaa.

Tullivirkamiesliitto kannustaa tulemaan mukaan paikallisyhdistysten ja liiton aktiiviseen toimintaan!

Tullivirkamiesliitto on edunvalvojasi Tullissa ja yhdessä voimme vaikuttaa!

Miksi kuulua Tullivirkamiesliittoon eikä Yleiseen työttömyyskassaan (YTK)?

YTK ei ole Tullissa eikä valtion sopimuspöydässä neuvotteluosapuoli. YTK on ainoastaan työttömyyskassa eikä se edistä tai valvo Tullissa työtä tekevän etuja.

Tullivirkamiesliiton jäsenenä käytössäsi on mm. Tullissa etujasi valvova ja ajava liitto, liiton vakuutukset mm. ammatillinen vastuu- ja oikeusturvavakuutus, luottamusmiesverkosto, palkkatiimin ja palkkatyöryhmän edustajat, Tullissa toimivat YT-toimijat sekä liiton tarjoamat muut jäsenedut. Liiton aktiivitoimijat tuntevat tullityönantajan toimintatavat ja heillä on kokemusta, miten asioita Tullissa edistetään parhaalla mahdollisella tavalla jäsenistön hyväksi.

Jäsenetuja yhteistyökumppaneilta