Ajankohtaista

Valtiotyönantajaa ei neuvotteleminen kiinnosta – Tiedote 3/2025

Valtion työmarkkinalaitos ilmoitti perjantaina 7.3. keskeyttävänsä neuvottelut tilanteessa, jossa tammikuun puolivälissä alkaneissa neuvotteluissa on käsitelty ainoastaan yksi työnantajapuolen jättämä palkkatarjous. Työmarkkinalaitos tarjosi valtion henkilöstölle vain 6,3 prosentin palkankorotusta, mikä on merkittävästi vähemmän kuin jo yleiseksi linjaksi useissa sopimuksissa vakiintunut vientimallin mukainen 7,8 prosenttia.

Palkansaajapuolen neuvottelujärjestöt JUKO, JHL ja Pro pitävät työnantajan menettelyä ennenkuulumattomana.

Olemme esittäneet vaihtoehtoja neuvottelusolmun avaamiseksi, mutta työnantajan näin selvästi tähänastiset palkkaratkaisut alittavaa tarjousta emme voi hyväksyä, toteavat JUKO, Pro ja JHL.

Palkansaajajärjestöt olivat valmiita jatkamaan neuvotteluja ensi viikolle jo sovittujen neuvottelutapaamisten mukaisesti.

On pöyristyttävää, että työnantaja keskeyttää neuvottelut aikana, jolloin tarvitsemme koko turvallisuussektorimme ja hallinnon osaamisen viemään Suomen läpi kansainvälisen kriisin, järjestöt arvostelevat.

Tullivirkamiesliitto ei hyväksy Valtion työmarkkinalaitoksen toimintatapaa, miten he kohtelevat nykyisessä turvallisuustilanteessa valtion 76 000 virkamiestä ja työntekijää.

Lisätietoja
Puheenjohtaja Jari Nieminen jariolavi.nieminen(at)gmail.com p. 040 332 6739

Jäsenetuja yhteistyökumppaneilta